tiistai 2. maaliskuuta 2010

Maaliskuun ensimmäinen



Maaliskuun ensimmäinen vaate uunista ulos! Tällä samalla kaavalla olen tehnyt parit housut jo aiemminkin. Kaava on muokattu Ottobren 6/2009 Neat Beat-housujen mallista, joihin olen siis nostanut n. pari senttiä vyötäröltä ja muuttanut pituutta.
Kangas on puuvillaa, joka on alunperin ostettu n. kolme vuotta sitten ehkä Kodin Ykkösestä rahin päällystämistä varten. No, ei tullut päällystä, tuli housut ja ihan hyvät housut tulikin. Sydämet polvissa ovat vakosamettia ja kangaspala on saatu siskolta. Vyötäröllä takana tässä mallissa on kuminauha ja se tuokin kivasti joustoa näihin housuihin. Pituutta piti lisätä näihin verrattuna edellisiin housuihin jotka tein, koska tuntuu että tytöt kasvavat ihan silmissä. Suunnilleen housujen koko on kuitenkin 110 cm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti