perjantai 12. marraskuuta 2010

Sammarit ja pipo

Vakava varoitus: otsikosta voi jäädä päähän soimaan ärsyttävästi Irwin..
Mä yritän saada vanhoista kankaista tehtyä jotain, mutta aina vaan tulee ostettua uusia. Viimeksi käydessäni Eurokankaassa mukaan tarttui taas kolmea eri kangasta ja tänään annoin itselleni luvan mennä Triteksille. Mutta niistä myöhemmin, sillä aina jotain saa aikaiseksi oman kaapin antimistakin.



Näiden sammareiden kangas on äidiltä ja peräisin Heinolan (edesmenneen) James-tehtaan materiaaleista. Vakosametti oli hauskasti leikattu valmiiksi aikuisten leveiksi lahjekappaleiksi ja mulla on niitä lisääkin, myös tummanpunaisena.
Koska meidän neidit on nyt niin tarkkoja väreistä, laitoin harmaan kaveriksi vaaleanpunaista. Housujen koko on 116 cm ja vielä vähän reilu tytsyille, mutta pianhan ne kasvaa. Kaava on Ottobresta (1/2010), Puolukkapuuro-nimiset vakosamettihousut. Suurensin kaavaa vähän, koska viimeinen koko mallissa oli 110 cm.



Läppätaskut oli kaavassa sekä etu- että takapuolelle, mutta laitoin taakse vain tavalliset päällitaskut. Taskuläppien alapuolella on piristyksenä vaaleanpunaista pallokangasta.
Somisteena on lahkeessa Iinulta joskus ostettua ihanaa ruusu-finecordia.




Fleecepipot oli vain nopea ompelus, kun trikoopipot tuntuivat liian kylmiltä mutta talvihatut ovat vielä liikaa.

2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan erilaiset housut, kekseliäästi toteutettu! Tykkään =)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Musta toi vaaleanpunainen piristää kivasti harmaata vakosamettia.

    VastaaPoista