keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kesävirkkausta

Toinen näistä keittiöliinoista on ollut kesken ikuisuuden, mutta viime viikolla sain sen vihdoin tempaistua valmiiksi. Sen jälkeen sainkin vaihteen päälle ja tein automatkan ajankuluna toisen .




Lankana molemmissa on Novitan Bambu. Toinen on neulottu helmineuleena ja toinen virkattu pylväistä. No sen innoittamana sitten aloin harjoitella isoäidin neliöitä. Virkkasin 4 ruutua alkajaisiksi mustasta Merino-langasta. Katson ensin moneenko ruutuun puolitoista kerää riittää (ja koska ne ylipäätään on virkattu...) ja mietin sitten mitä niistä teen.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Perushame

Jep, näitä tulen tekemään lisää! Hame on tehty Marimekon kankaasta, kaava on SK 3/2011 pienin muutoksin. Kankaan ryppyisyys kuvassa kertoo tietysti siitä, että vaate tuli heti valmistuttuaan kovaan käyttöön.



Tosi käyttökelpoinen, ihan perusmallin hame. Toimii. Perjantaina taidan mennä Tampereella vilkaisemaan Finlaysonin tehtaanmyymälään, josko sieltä löytyisi jotain kivaa kangasta toiseen samanlaiseen.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Marimekkoa

Mä tarvitsisin muutaman tunnin lisää aikaa vuorokauteen just nyt. Haluaisin tehdä itselleni hameen ja kävin jo ostamassa sopivan pätkän Marimekon kangasta. Kulkunen, miten ihana kuosi ja mahtavat värit! Seuraava projekti on sis tässä ja toivottavasti saan hameeni tehtyä pian.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Aamuhetki

Ihana, harvinainen aamu. Töihin meno oli poikeuksellisesti vasta myöhemmin, joten saimme nauttia kiirettömän aamupalan kotona tyttöjen kanssa. Törmäsin viime viikolla kiinnostavaan Sara La Fountainin mysli-reseptiin ja tein viikonloppuna reilun purkillisen ohjetta mukaillen.Todella herkkua maustamattoman jugurtin päällä!
Tässä oma versioni alkuperäisestä ohjeesta:

Herkkumysli

6 dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl pekaanin- tai saksanpähkinöitä
1 dl manteleita
3/4 dl auringonkukansiemeniä
3/4 dl kurpitsansiemeniä

1 dl fariinisokeria (itse laitoin puolet intiaanisokeria)
1 1/2 dl vaahterasiirappia
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 rkl vanilja-aromia
3/4 dl saksanpähkinäöljyä

Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, pähkinät, mantelit ja siemenet. Sekoita toisessa kulhossa sokerit, vaahterasiirappi, mausteet ja öljy. Yhdistä kaikki ainekset keskenään.
Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista n. 30 minuuttia 150-asteisessa uunissa.
Säilytä mysli ilmatiiviissä purkissa.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Valmis!

Kyllä tää vielä tykkää ommella. Ja kyllä tällä on pää täynnä ideoita, joita olis kiva tehdä ja toteuttaa. Mutta kun just nyt tällä on vaan niin kauheesti kaikkea muuta. Tällä on uusi kasvihuone, tää tekee pihahommia ja sit tää käy paljon lenkillä. Ja töissäkin pitäis käydä. Mutta kyllä tää vielä saa jotain valmiiksikin.



Mekon kangas on Euronkankaan palalaatikon löytöjä. Kaava on SK 1/2011 vähän muunneltuna ja kokoa 36-38. Mekko oli puolivalmiina noin 2 kuukautta, kun tekeminen tyssäsi alkuperäisessä mallissa olleeseen vyökaitaleeseen. Ei vaan mitenkään toiminut mulla, ihme lörppö koko vyö. Jätin homman hautumaan, kunnes keksin/sain aikaiseksi laittaa vyötärölle satiininauhan sauman peitoksi. Ihan ok, mutta ei mikään superkaava. Tuskin tulee tehtyä toista samoilla kaavoilla.





Aurinkoista alkukesää!

torstai 24. helmikuuta 2011

Housuloita



Jee, ompeluvaihde runttaantui päälle. Vähän kylmän kangistamana, mutta kuitenkin. Tein tarpeeseen parit housut.
Ensimmäiset on ilman kaavaa leikelty, metodina hyväksi havaittu "suunnilleen".



Toiset housut on tehty Ottobren Ruusunnuppu-legginssien kaavalla. Tein aiemmin velourista yhdet ja malli on osoittautunut supermukavaksi.
Kangas on Triteksistä jotain bambu-neulosta ja tosi kivan tuntuista. Aika joulunpunaista, mutta kaipa se menee näinkin.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Kevättä odotellessa

Alkuvuosi tuntuu lähteneen hitaanlaisesti liikkeelle käsitöiden suhteen. Tai ehkä se vain tuntuu siltä nyt, kun neulominen on vallannut ajatukset ja kädet toimii vielä aloittelijalla hitaasti. Keskeneräisenä lattialla pyörii Novitan Bambusta tekeillä oleva tiskirätti. Tai mieluummin keittiöliina, koska se kuullostaa hienommalta. Löysin Tallinnan Prismasta alennuksella ihanan pirteää pinkkiä lankaa. Kerän hinta oli 1,50, joten oletan että se oli halpaa, vaikka en tiedäkään mikä on normihinta Suomessa..



Molemmille tytsyille tein pipot samalla ohjeella kuin aiemmankin. Myssyt ovat olleet jo kovassa käytössä ja muotokin on ehtinyt vähän lörpähtää. Mutta on ne kyllä aika kivat.



Eilen postilaatikkoon oli tullut Juju-kerhon kuukaudenkirja, Joka tyypin Kaavakirja 2. Tykkään tosi paljon kirjan ideasta. Kirjaan on koottu yksiin kansiin hyvin perusjuttuja ja ideoita, joista on helppo lähteä liikkeelle. Pidin siis suunnittelupalaverin itseni kanssa ja löysin kirjasta jo monta toteuttamiskelpoista vaatetta.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Myssy keväthangille

Okei, mä olen nyt oppinut vähän neulomaan. Tuudittauduin siihen tunteeseen jo niin, että aloin soveltamaan ohjetta ja se ei kyllä ihan vielä toimi. Tarkoitus oli tehdä myssy koossa 4-8 v. mutta siitä tulikin aivan liian pieni. Hieno kyllä, mutta liian pieni. Onneksi mulla on ihana puolitoistavuotias kummitytsy, jolle tätä voi kokeilla. Että terveisiä vaan, tälläinen olisi tulossa!



Ohje on SK 8/2010, lankana Katian Peru. Mallin helmineule on mun mielestä kaunista. Kukka on virkattu. Kiva ohje ja nopea tehdä paksulla langalla. Kokeilen seuraavaksi tehdä uudella onnella vähän isommat omillekin tytöille.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Parin viikon saldo

Taas on meillä sairasteltu, eikä kaiken hässäkän päälle ole paljon motivaatiota riittänyt ompeluun. Mutta jotain sentään käsityörintamalla:
Neuloin pipon itselleni. Hyvä tuli. Malli oli Suuren Käsityölehden uudesta numerosta, jossa oli tosi kivoja, helppoja asustemalleja. Toinen Keijukaissukkapari on melkein valmis.



Tänään tein kaksi peruspaitaa joulupukin tuomista kankaista. Kaava on Ottobren 6/2009 Night Owl, kokoa 122 cmm. Tytöt ovat kasvaneet pituutta niin, että kaikki vaatteet alkavat näyttämään pieniltä. Nyt pitäisi jaksaa tehdä urakalla näitä peruspaitoja + hameita ja leggareita.

Illalla tehtiin likkojen kanssa ensimmäinen yhteinen ompelujuttu, Herra Pöllö. Ensin valittiin kankaita ja ideoitiin pöllöhahmo. Tytöt saivat itse ommella ompelukoneella äidin sylissä istuen ja voi että se meni hienosti. Reilu tunti hurahti suuren innostuksen vallassa!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Keijukaissukat



Neulomisen huumassa lainasin kirjastosta kirjan, jossa oli kiva malli nimeltään Keijukaissukat. Tein toiselle tytölle sellaiset Novitan kauniista 7 veljeksen Lintu-langasta. Malli on hauskasti Peter Pan-tyylinen nilkasta. Ihan ok onnistuivat ja heti pääsivät neidille yösukiksi.



Ohje löytyy kirjasta: Stine Hoelgaad Johansen - Suloiset Sukat.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Vielä joulujuttuja

Loppiaisviikon kunniaksi esittelen vielä nopsaan joululahjoiksi tekemiäni juttuja.



Tämä setti on kokoa 86 cm. Alla on peruspaita, kaava on jostain Ottobresta ja päällä liivihame (Ottobre 1/2010). Kankaat on Triteksiltä ja Eurokankaasta. Kokeilin ensimmäisen kerran kaksoisneulaa pääntielle ja helmaan, enkä saanut ihan niin hyvää jälkeä kuin olisin halunnut. No käyttäjä itse tuskin katselee sitä yhtä kriittisesti kuin minä.



Eurokankaan ihanaisesta pörröneuloksesta tein pehmeän hupparin kokoa 122 cm. Kaava on muunnelma SK 8/2010 olleesta hupparin mallista.



Uusi ystäväni nahka taipui näin: Punainen on kukkaro viisivuotiaalle. Vihreä koriste on huopakukkanen ja se vaan oli pakko liimata tohon kukkaroon, koska se teki siitä niin pirteän näköisen.
Musta penaali sai koristeeksi kolme vaaleanpunaista satiiniruusuketta.

torstai 6. tammikuuta 2011

Hei mä osaankin neuloa!

Mä olen luullut pitkään, että en osaa neuloa. Kypsyttelin ajatusta puikkoihin tarttumisesta jo jonkin aikaa ja sitten se kipinä syttyi oikein toden teolla. Ensin innostuin virkkaamisesta marraskuulla. Halusin oppia välttämättä tekemään virkattuja kukkia ja pakotin äidinkin tekemään. Siinä sitten ensin ihmettelin ihan perussilmukkaa ja siitä se lähti. Ensin vähän rumempia ja sitten vähän hienompia. Täältä löytyi hyviä ohjeita.



Nämä kukat tein joululahjoiksi. Taakse kiinnitin koruneulan ja avot, että tuli hienot.

Jouluna sain päähänpinttymän villasukista. Koulussa en tainnut saada pakollista paria valmiiksi asti, mutta nyt otin härkää sarvista. Kiitos taas äipän hyvien ohjeiden, ensimmäinen pari valmistui uudenvuoden aattona. Ja mä olen niistä niin onnellinen! Ei mikään maailman kaunein pari, mutta tein sen itse. Lankana on Katian Peru, aika paksua, mutta just siksi aloittelijan kiva kutoa. Sitäpaitsi tällänen vilukissa tarvitsee paksut yösukat.



No siitä sitten pipon tekoa kokeilemaan. Lanka on Novitan Jambo, puikot kymppiä,eli tosi hulppean kokoiset. Pipon malli on Novitan sivuilta.



Rannekkeiden ohje on uudesta Suuri Käsityö-lehdestä. Noista rannekkeista tulee kivan tuntuiset, mutta tuolla langalla ehkä turhan muhkeat. Ehkä mä uskallan jo tarttua vähän ohuempiinkin lankoihin, nyt kun jää on murrettu.